Urantiakirja.fi

Tämä blogi ei ole varsinaisesti tutkittu tai tieteellisesti todistettu siinä suhteessa, että blogin kirjoittajana yrittäisin vakuutella jostakin asiasta lukijaa. Tämän blogin ajatuksena oli tuoda lähinnä ajatuksia sekä pohdintoja siihen liittyen ja herättää ehkä jopa keskustelua.

Monet hoitajat, omaiset ja terveydenhuollon ammattilaiset ovat todistaneet jotakin hyvin ihmeellistä – jotakin, mikä saa jopa skeptisimmänkin pysähtymään hetkeksi elämän ja kuoleman mysteerin äärelle.

Kyseessä on ilmiö, jossa kuolevaa lähestyvä vanhus tai vakavasti sairas ihminen vaikuttaa äkillisesti virkistyvän. Usein hän tulee takaisin ”tajuihinsa”, alkaa puhua selkeästi, tunnistaa omaisensa, ja jopa syö hyvällä ruokahalulla – vaikka on ehkä ollut päivätolkulla lähes tajuton tai kyvytön nielemään. Tämä kirkastumisen hetki voi kestää muutamasta tunnista muutamaan päivään. Ja sitten – rauhallisesti, luonnollisesti – henkilö siirtyy pois tästä maailmasta.

Tätä ilmiötä on kuvattu monissa kulttuureissa ja se tunnetaan englanniksi nimellä terminal lucidity eli ”loppuvaiheen selkeys”. Se on lääketieteelle vielä suurelta osin selittämätön. Mikä tämän ilmiön tarkoitus on? Onko kyseessä vain sattumanvarainen aivokemiallinen reaktio – vai voisiko sillä olla syvempi merkitys?

Voiko sielu hyvästellä ennen siirtymistä?

Vaikka Urantia-kirjassa ei mainita tätä ilmiötä nimeltä, sen opetukset ihmisen koostumuksesta – kehosta, mielestä ja hengestä – tarjoavat hengellisen viitekehyksen ilmiön ymmärtämiseen.

Urantia-kirjan mukaan ihminen koostuu:

• Materiaalista kehosta, joka toimii biologisena perustana.
• Mielestä, joka toimii välittäjänä aineellisen ja hengellisen välillä.
• Ajatuksensuuntaajasta, joka on Jumalan lahja – ikuinen henki-ytimemme.
• Sielusta, joka syntyy ihmisen valinnoista ja yhteistyöstä Ajatuksensuuntaajan kanssa.

Urantia-kirja opettaa, että kuolema ei ole loppu, vaan siirtymävaihe:

112:3.4 (1230.2)3. Fyysinen (eli ruumiin ja mielen) kuolema. Kun ihmisolento joutuu kuoleman otteeseen, Suuntaaja jää mielen linnoitukseen kunnes tämä lakkaa toimimasta järjen mekanismina, eli jokseenkin siihen hetkeen saakka, jolloin mitattavissa olevat aivoenergiat lopettavat rytmiset elämänsykkeensä. Tämän hajoamisen jälkeen Suuntaaja poistuu katoavasta mielestä aivan yhtä koruttomasti kuin se sinne vuosia aikaisemmin saapui, ja astuu taipaleelle, joka vie sen Uversan kautta Diviningtoniin.

Tämä viittaa siihen, että kuoleman lähestyessä voi tapahtua erityinen ”järjestelyvaihe” sielun ja mielen välillä. On kuin sisäinen olemuksemme valmistautuisi siirtymään – ja tuona hetkenä persoonallisuus voi nousta esiin vielä kerran, kirkkaana ja selkeänä, ennen irtautumistaan aineellisesta kehosta.

Rakkauden viimeinen kohtaaminen

Tällainen hetki – kun vuoteessa makaava, lähes reagoimaton vanhus avaa silmänsä, ottaa läheistään kädestä ja sanoo hiljaa: ”Kiitos” – on jotakin, mitä ei voi mitata laboratorioin. Se on rakkauden hetki. Ja ehkä sielun viimeinen hyvästijättö.

Vaikka Urantia-kirja ei puhu ”kirkastumisesta ennen kuolemaa”, se painottaa, että persoonallisuus säilyy ja että kuolema on vain välivaihe morontiamaailmoihin siirtymisessä. Tätä voidaan ajatella niin, että se, mitä rakastimme toisessa ihmisessä – hänen henkensä, persoonallisuutensa, sielunsa sävy – ei katoa. Se on osa suurempaa matkaa.

Minulla on ollut läheisiä, joita olen seurannut kun he ovat pikkuhiljaa vaipuneet tiedottomuuteen eri sairauksien myötä, jotenkin on ollut sellainen tunne, että osalla näistä se rakastamani persoona tai sielu on jo poissa, että kyseessä on vain tiedostamaton keho looppaamassa samaa päivästä toiseen, kunnes keho lopulta lakkaa toimimasta. Mutta, kun katselen omaa isääni joka ei kovinkaan kauaa enään elossa pysy, olen havainnut että välillä sieltä paistaa se vanha tuttu ihminen, mutta pääsääntöisesti hän on kuin joku toinen persoona, kuin se sielullinen olento olisi ”horroksessa” jo valmiiksi ja välillä herää horroksesta, kenties lopussa sielu todella tekee päätöksen irtaantua kehosta ja näin se jättää hyvästit keholle, kuin ”viimeinen yhteinen matka” ja sitten pääkoneisto sammuu kehon osalta.

On väistämättä otettava huomioon myös se seikka, että osa meistä siirtyy suoraan mansiomaailmoihin ja oletettavasti nämä ovat niitä jotka ovat jo riittävän kehittyneitä ns ”Vanhoja sieluja”, kun minun päätelmieni mukaan toiset tulevat vielä kertaamaan tätä elämää, heidät sitten vaivutetaan ”horrokseen” tiedostamattomaan olotilaan odottamaan ”tuomiota” jonka varovaisesti olettaisin viittaavan siihen, että jatkaako ihmispersoona uudessa kehossa evolutionaarisessa maailmassa vai onko jo riittävän kyvykäs jatkamaan mansiomaailmoihin, kenties tuossa ”tuomiossa” katsotaan myös millainen se uusi elämä voisi olla, kenties juuri siitä juontuu ajatukset että koko elämä vilahtaa silmienedessä, niin voisiko se olla poikkileikkaus johonkin, missä esimerkiksi korkeammat olennot käyvät elämääsi läpi ja tekevät päätöksen, oletko vielä valmis vaiko et ja mihinkä sinut sijoitetaan seuraavaksi, kenties juuri tämä on se syy miksi kuoleva herää viimeisillä hetkillään, eli hänet ikään kuin voimistetaan vielä viimeiseen ”poikkileikkaukseen” ja annetaan mahdollisuus hoitaa keskenjääneitä asioita, kuten hyvästellä tämä maailma lopullisesti tai kenties suuntaaja palaa hakemaan tuota ihmisensielua ja sen valmistetu tulevaa siirtoa varten kestää yhdestä päivästä muutamaan ja tämän jälkeen keho on valmis tuhoutumaan?

Vaikka tiede ei vielä täysin ymmärrä loppuvaiheen selkeyttä, kokemus puhuu puolestaan. Se on hetki, joka tuntuu pyhältä. Urantia-kirjan hengellinen näkökulma ei selitä sitä lääketieteellisesti, mutta antaa lohdullisen ymmärryksen siitä, miksi se voi tapahtua: sielu on matkalla kotiin – ja hyvästelee rakkaansa ennen lähtöä ja kenties valmistautuu tulevaan.

Lopuksi muistuttaisin sen, että suuntaaja on jumalan osanen, täten hänellä on voima ja kyky parantaa ihminen kerrasta, kenties he tekevät tämän lopuksi, jotta elämän viimeisistä tunneista jää ihmiselle ihana ja kaunis muisto? Usein elvytetyt hukkuneet kertovat, että hukkuessa ensin tuntuu kamalalta, mutta pian kuin olisi pumpuleissa ja keho rauhoittuu, tulee äärettömän hyvä olo, samaa ovat puhuneet monet jotka on elvytetty ja kuulemma kipu tulee takaisin kun heidän keho on käynnistetty onnistuneesti uudelleen, ehkä tämä on aivojen tuotosta, mutta kehoa tuskin kiinnostaa tehdä kuolemasta ”helppo”, koska sehän itse kuolee myös, miksi se mekanismi antaisi kuolemalle helpon lopun kun sen funktio on nimenomaan pysyä elossa, tällöinhän sen paras tarkoitus olisi tehdä kuolemasta kamalaa jotta tietoisuus pyrkisi tekemään kaikkensa pysyäkseen elossa.

Evoluutionaarisesti ajateltuna tuon kuoleman ”helpottaminen” ei ole looginen, sillä jos verrataan kasvia joka kopioi omaa geeniään ja vain parhaat säilyvät, niin ennen kuolemaansa ihminen on jo luonut jälkipolvia, että ei se evoluutionaarisesti ole geenipohjaisesti välttämättä mikään rodunomainen juttukaan, sillä se ei jatka, paranna tai kohenna rodun laatua selviytyä elämästä.

Kirjoitan varmasti tästä vielä blogia tulevaisuudessa, varsinkin jos löydän hyvin selkeän ja loogisen ratkaisun tälle mysteerille. Sen sanon vielä lopuksi, että tästä aiheesta puhutaan ympäri maapalloa, kaikki kansat ja kaikki ihmiset, skeptiset, uskovaiset, tieteilijät ja kaikki ovat nähneet tämän saman ilmiön, mutta edelleen tiede ei osaa sitä selittää aukottomasti, mutta ei myöskään uskonnot.